Rauhallista joulua!

"Taas kosketti ruutua ikkunan,
tutun jouluenkelin siipi.
Taas äänetön henkäys taivahan,
läpi seinän sisälle hiipi."

"Tonttu kun hiipi meidän pihaan,

varoen tartuin sen punaiseen hihaan.

Pyysin: viestin viethän ystävälle,

niin paljon toivoisin hyvää hälle.

Tuoksua kuusen ja kynttiläin,

iloa, riemua kukkurapäin.

Lämpöä, rakkautta läheisten,

ystävän jouluisen halauksen."

Meillä jo tonttu kurkkii....

Muistatteko kun joskus postasin ikkunanpokasta, joka lumen alta pilkotti. Ja meille sen sitten toin, ja olohuoneen nurkasta sille kunniapaikan annoin. Kesällä se oli vähän tyhjillään, pari enkeliä siellä asusteli.

Yksi päivä ikkunan taakse tuli talvi. Tyllilunta sinne satoi, ja tähdet syttyivät loistamaan lumeen.
Ikivanhat lautasukset ja pienet sauvatkin sinne mahtui. Vanha ruosteinen lasten kelkka sai sinistä maalia pintaansa, ja odottaa...odottaa josko vielä mäkeen pääsisi.

Ja luistimet, on tytölle ja on pojalle. Kohta jo järven pinta jäätyy ja voi sitä riemua, kun jään sileätä pintaa saa taas viilettää!!

Ja sitten sinne muutti tonttu. Punaisessa nutussaan katselee lasten touhuja ja odottaa hänkin...
joko Joulu tulee?

Miten tämä aika vierii taas näin nopsaan. Tässä yksi päivä mietin tätä ajan riittämättömyyttä, sitä miten aikaa saisi lisää, edes muutaman tunnin...toivoisiko joulupukilta.

Mielessä jo käväisi josko lopettaisi tämän bloginkin pitämisen. Olen kerinnyt nykyään niin harvoin tänne päivittämään mitään, vaikka mielelläni käyn muissa vieraisilla. Sitten tulin toisiin aatoksiin, tämä on kuitenkin kuin päiväkirja, jonne voi aina tulla kun siltä tuntuu. Tänne voi aina palata.

Kun sininen hämärä laskeutuu maisemaan.

Niin ihan istahdan sitä katsomaan.

Se on vain hetken ja tuntuu kuin tekis retken

ihanaan satujen maailmaan.





Yläkuvassa on muuten löytö. QPointista löysin ihanan kynttilärasian. Siihen mahtuu yllättävän paljon, tällä kertaa laitoin siihen Partyliten kynttilöitä. Nyt polttelen sinisiä ja vaaleita kynttilöitä. Kun joulu rupeaa lähestymään, täytän rasian punaisilla. Ja rasia sopii hyvin yhteen aiemmin ostamieni kynttilälyhtyjen kanssa. Lyhdyt ostin Marjamista ja ne oli alle kolme euroa tarjouksessa. Ehkä kävisivät paremmin keittiön pöydälle kun niissä on lusikan ja veitsen kuvat, mutta ei varmaan ole niin nuukaa...pääasia on se kaunis valo, joka niistä läpi suodattuu.

Ja nyt sitten tekemään meidän iskälle kakkua. Huomenna nimittäin isi saa sänkyyn kakkua!!

Ensilumi

Kun tänä aamuna heräsin, oli ihanan valoisaa. Enkeli oli yöllä antanut meille valkean peitteen.
Jotenkin se toi lohtua tähän sairaslomapäivään. En voinut vastustaa kiusausta, oli lähdettävä ulos tarpomaan lumeen. Oli ihana tunne tuntea jäätävä viima kasvoilla ja jos selkäni ei olisi ollut niin kipeä, olisin juossut, juossut, juossut...
tyydyin sitten vain kävelemään ja ihastelemaan valkeita puita- ja katso, joutsenia!

Tunnustus

Tämän tunnustuksen ja haasteen sain mimmulilta valkoinen ruusu-blogista, kiitos sinulle siitä!:)
Tämän palkinnon myötä tuli siis myös tehtävä.

Saatuaan tämän palkinnon täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:

Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen.

Kopioi kuva ja liitä blogiisi.

Laita linkki keneltä sait tunnustuksen.

Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.

Anna tunnustus seitsemälle.

Linkitä nämä blogissasi.

Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Seitsemän asiaa minusta....

1. Minulla on aina monta rautaa yhtäaikaa tulessa, ja jätän myös monta asiaa puolitiehen. Teen

ne sitten valmiiksi kun siltä tuntuu. (esim. olen tehnyt säärystimiä jo puolitoista vuotta, ja ihan

hävettää kun ne ei vaan valmistu. Nyt onneksi enää puuttuu vain muutama rivi. Mutta mikä

hauskinta tässä asiassa, ne ovat lila-sävyiset ja sehän onkin tänä syksynä muotiväri!)

2. Olen satatuhatta kertaa päättänyt etten lähde murrosikäisten kanssa sanaharkkaan, ja

joka kerta kun he

vetävät siitä tietystä narusta, minä sen unohdan, ja sanailu on taas valmis...

3. Niin, en osaa sanoa mihinkään ei. Innostun aina liikaa kaikista uusista asioista, ja syöksyn

päätäpahkaa ilman sen kummempia ajattelematta mukaan. Olen tavattoman impulsiivinen.

4. Minulla on tapana puhua mitä sylki suuhun tuo. Sitäkin olen joutunut välillä katumaan.

Minun on oikein pitänyt opetella ajattelemaan, ja olemaan hiljaa. Pahoitan kyllä myös oman

mieleni, jos olen jollekin sanonut ikävästi, ja minun on pyydettävä anteeksi ja selvitettävä

asia ennenkuin pääsen siitä yli.

5. Pidän tavattoman paljon luonnonmateriaaleista, ja raahaankin niitä usein pihaani. Kivet,

sammalet, puut, juurakot...Luulen, että olen saanut kylähullun maineen.

6. En pidä kovinkaan siivoamisesta. Ikkunanpesu ja silittäminen ovat inhokkejani. Meillä mies

luuttuaa lattiat, minä kyllä joudun pesemään vessat. Yleisilme meillä kyllä on siisti, ottaen

huomioon että on viisi lasta!

7. Nautin ystävistä. Mikä on ihanampaa kuin lasi punaviiniä hyvän ystävän kanssa (kyllä

oma mieskin käy!).Ehkä myös juustotarjotin siihen seuraksi, ja kynttilöitä kilokaupalla.

Ja joulua odotan...ihana sisustaa koti joulutunnelmaan. Ja ihana kokea lasten kanssa joulun

jännitys (varsinkin pienten, kun he niin aidosti silmät tuikkien siihen uskovat).

Siinä nyt muutama asia minusta. Vaikea tehtävä on haastaa seuraavat seitsemän mukaan, kun tämä on jo niin monessa blogissa käynyt. Haastan kuitenkin seuraavat, ja vaikka olette tämän jo saaneet, voittehan aina halutessanne kertoa itsestänne vielä lisää...

Pajupirtin hämärässä

Miss Marple

Fru skrot

Valkoista pellavaa

Valkoinen pioni

Sarin puutarhat

Rahkasammal

Ja kaikille, ihan kaikille, ihanaista alkavaa viikkoa!:)
Vaikka itselläni se alkaakin sairasloman merkeissä, vaihteeksi taas noidannuoli,
mutta hei, olenpa jo voitonpuolella!

Ystävyys

En tiennyt kesällä, mitä syksy toisi tullessaan. En tiennyt silloin, että harmaa pilvi tulisi sateineen ja myrskyineen ja veisi ilon pois. Mutta en tiennyt silloin sitäkään, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. En tiennyt silloin, että ei toivoa kannata menettää, on olemassa pahempiakin asioita. En nähnyt, kuinka onnellinen kuitenkin olen!! En ymmärtänyt, kuinka paljon ihania ihmisiä, perhe ja ystävät, on vierelläni.

Niin kiireinen ei saa olla, että unohtaa ystävänsä.

Sanotaan, että tarvitset minuutin löytääksesi ihmisen, joka merkitsee sinulle jotain,

tunnin oppiaksesi arvostamaan häntä, päivän rakastaaksesi häntä,

mutta kokonaisen elämän unohtaaksesi hänet.

Mä herään uuteen päivään, voin hymyillä ja nauraa, on kaikki taasen helpompaa.

Sen tunnen ihan rinnassain, mä elän yhä uudelleen.

En olekkaan nyt kuollut pois, vaikka melkein äsken luulin niin.

Mua auttoi eräs ystävä, niin ihana ja ihmeellinen.

Tää kaikki on hänen ansiotaan, on kaikki taasen hyvin niin.

Voin heittää vaikka kuperkeikkaa, nauraa niin että mahaan sattuu.

Nytten minä vasta elää taidan.

Tarvitsen juuri sinua. Annat täyden hyväksyntäsi.

Täydennät minua osaltasi.

Monenlaista on koettu yhdessä ja paljon on vielä edessä.

Vaikka virheitä voi olla molemmissa, suunta on aina tulevaisuudessa.

Ja siinä on enemmän jaksamista,kun olet taas poissa maisemista.

Kiitos, että saan välittää. Teet samoin, se on tärkeää.

Saanko olla pieni osa elämääsi?

Tukisin, kun kohtaat vaikeutesi. Pysythän lähellä minua.

Pojan synttärit

"Tahdot olla sinä, et minä, et hän.
Tahdot olla sinä iloinesi, itkuinesi,
toiveinesi, pelkoinesi.
Ja antaa elämän kuljettaa kaarnavenettäsi
kauas ja taas takaisin....
...Ja minä tahdon kasvattaa sinua rajoituksilla
ja hellillä hyväilyillä yhä enemmän sinuksi."

Perjantaina meillä juhlittiin taas. Tällä kertaa sankarina oli nuorin poikamme. Kuusi vuotta tuli meidän ikiliikkujalle ikää. Juhlien teemaksi olimme sankarin toiveen mukaisesti valinneet Power Rangerin. Talomme valtasi kuusi vilkasta taisteluntahtoista nuorta miestä...APUA!!!

Miten ihmeessä noissa viikareissa riittää virtaa? Poika pitää meidät kyllä koko ajan liikkeellä ja valppaana, on hän vaan sellainen eläväinen. Mutta sitten kun hän kiipeää yllättäen syliin, ja halaa, ja sanoo että äiti sinä olet ihana, on kuin koko maailma pysähtyisi ja olisi vain tämä hetki tässä ja nyt. Siitä saa taas lisää virtaa jaksaa pienen duracell-pupun kanssa.

Vaaleanpunaista unelmaa

"Toivoisin olevani enkeli, joka kulkee edelläsi tietä tasoittamassa.
Joka kulkee rinnallasi apua antamassa.
Joka kulkee takanasi jälkiä peittämässä.
Joka kulkee ylläsi sinua varjelemassa.
Toivoisin olevani enkeli, joka hoitaa kun olet haavoitettu.
Joka ymmärtää kun olet masentunut.
Joka suojelee kun myrsky yllättää."
-Marleena Ansio-

Vaaleanpunainen on Jade -tyttömme lempiväri. Jaden huoneessa on seinätkin vaaleanpunaiset ja vadelmanpunaiset. Hänen vaatteensa ovat pääasiassa vaaleanpunasävyiset. Olkoonkin, että nykyään on mukaan mahtunut myös ruskeaa ja mustaa, löytyypä jokunen sininenkin vaate.

Tänään on Jaden syntymäpäivä, 11 vuotta tuli ikää. Perjantaina juhlittiin syntymäpäiviä tyttöjen kesken, ja pöydässä oli tietenkin vaaleanpunaista tarjottavaa. Tehtiin jäätelökääretorttu, jossa oli vaaleanpunaista mansikkajäätelöä.

Jade on muutenkin lapsistamme sellainen haaveilija, omissa mietteissään viihtyvä. Odotan mielenkiinnolla, milloin tyttö ilmoittaa, että nyt nämä vaaleanpunaiset unelmat loppuvat. Tuntuu, että nykyään liian nopeasti pienistä tytöistä kasvaa naisia, lasten leikit loppuu liian aikaisin. Ole vaan äidin pieni tyttö vielä kauan!

"Maailma on täynnä teitä,

rotkoja ja penkereitä.

Pelonsekaisia öitä,

enkelit saa tehdä töitä,

puurtaa päiviä ja iltoja,

pyysin niiltä sulle siltoja,

siipiä ja suojelusta,

koska äiti välittää susta."

Hääpäivä

Minä ihmettelen kuinka sinä osaat soittaa sieluni soitinta.

Sinä houkutat minussa esiin herkkiä, minulle tuntemattomia säveliä.

Minä koen itseni uutena ja toisenlaisena

kuin olen koskaan itseni tuntenut.

Sinun kiintymykseni suojassa

minä saan rohkeutta antaa koskettaa

haavoittuneitakin kohtiani.

En kavahda pelokkaana pois vaan luotan sinuun.

Minä ihmettelen herkkyyttä suhteessasi minuun

aivan kuin tuntisit minut paremmin kuin itse tunnen itseni.

Sinun läheisyytesi on nuppu josta minä puhkean eloon.

Eilen illalla kun tein postauksen rippijuhlista, sivusin siinä samalla hääpäiväämme. Olin illalla jo liian väsynyt paneutuakseni tähän asiaan tarpeeksi. Asia jäi kuitenkin hautumaan yön yli, ja halusin 17-vuotista taivaltamme käsitellä vähän syvällisemminkin.

Hassua, miten sitä pitää toista aina niin itsestäänselvyytenä. Toinen on aina siinä läsnä, aina saatavilla. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, miten tärkeitä ihmisiä ympärillämme viipyykään. Olen kiitollinen näistä vuosista, jotka olen saanut mieheni ja lasteni kanssa yhdessä viettää. Odotan innolla aikaa, kun kiire pienten lasten kanssa helpottaa ja yhteistä aikaa jää aina vaan enemmän. Miltähän se aika tuntuu, pysähtyykö se, voiko sitä kosketella...

Rippijuhlat

Eilen vietimme sitten toisen pojan rippijuhlia. Viime vuodesta vanhimman pojan rippijuhlista viisastuneena tein tänä vuonna paljon valmiiksi jo etukäteen pakkaseen. Ihanaa kun sunnuntaiaamuna ei ollut mikään kiire, aikaa jäi ennen kirkkoonlähtöä liikaakin. (Muistan kuinka viime vuonna en kerennyt edes hiuksia laittaa, hyvä kun kirkkoon ajoissa ehdittiin!)

Päivän sankari oli niin komea slimmissä liituraitapuvussaan ja liilassa solmiossaan! Jestas, miten noista pojanriiviöistä tuleekaan hurmureita kun laittavat puvun päälleen, ihan kyynel tuli silmään.
Ja ilmakin oli mitä mainioin. Vähän säätiedotus oli pelotellut hirveällä hellekelillä, mutta iltapäivällä meni sopivasti pilveen eikä lämpötila nyt mahdottomaksi noussut.

Harmittaa vähän ku en muistanut ottaa kuvia ruokapöydästä enkä sen paremmin kahvipöydästäkään, kakun sentään kuvasin. Mutta menu oli seuraava:

- halloumjuustosalaatti
- kylmä perunavihannessalaatti
- mozzarellatomaatti-vartaat
- lämminsavulohta ja graavilohta
- sillijäädyke
- mätisilakat
- keitetyt perunat
- possunlihaa
- punajuuripihvit
- nakit ja lihapullat, vesimelonin paloja
- riisipiirakat ja munavoi
- raparperimehu ja marjamehu sekä vesi

Kahvipöydässä oli
- lakkatäytekakku
- juustosuklaatorttu
- kuivakakku
- keksit ja suklaakonvehdit

Juhlat oli kaikinpuolin onnistuneet ja tärkeintä, että juhlakalu oli onnellinen. Seuraavat rippijuhlat on sitten kahden vuoden päästä.

8.8. oli muuten minun ja mieheni hääpäivä. Siitä päivästä onkin jo 17 vuotta! Miten se aika lentääkään. Tällä kertaa päivä jäi kylläkin rippijuhlien järjestämisen takia vähän "unholaan", mutta eipä meillä ole ollut tapana niitä kauheasti juhliakaan. Otettiin me kyllä pari lasillista hyvää punaviiniä, se oli ihanaa rentoutusta leipomusten jälkeen.

Helmitaulu ja postia!

Taas on se aika kun lapset lähtee opintielle. Toisaalta se on kyllä helpotuskin. On ihanaa kun palataan taas normaaliin rytmiin. Kyllähän sitä epäsäännöllistä rytmiä kestää sen pienen kesähetken, mutta jotenkin tuntuu, että kaikki asiat joutuu paljon paremmin kun eletään säännöllistä aikataulua.
Ainakin meillä, viiden lapsen kanssa on helpotus kun kaikki tietää missä mennään ja mitä tehdään. Tänä syksynä on jotenkin vähän haikea olo, viimeinenkin lähtee koulutielle, eskariin.

Ja koulun alkuun liittyen on ihan pakko laittaa kuva vanhasta helmitaulusta. Tähän on aika jo jättänyt jälkensä. Ja mihin lie hävinnyt helmetkään..? Vain kahdessa rivissä on täydet kymmenen. Tämä on joskus seissyt kyläkoulun lattialla (huhujen mukaan Haukivuoren kyläkoululla), mutta tästä taulusta on jalka katkennut. Värikin on alkuperäinen, enkä sitä missään tapausessa aio maalata.
Silmälasit on muuten samalta ajalta, niistäkin on yksi sanka matkan varrella tippunut. Puhelin ei ehkä millään liity tuohon helmitauluun, mutta kun en ole keksinyt taululle muutakaan paikkaa. Tai vaihtoehtoisesti, puhelin ei ole vielä löytänyt oikeaa paikkaa...)





Ja sitten postia Pajupirtin Kaisalta. Paketti saapui eilen, kiitos paljon! Minulla ei ole koskaan ollut noin kaunista sydäntä, ja tekstikin on niin puhutteleva. Tyynyliina on ihanan raikas. Olen varma, että näen siinä rauhallisia, sammaleentuoksuisia unia....Kiitos!

Prinsessatuoli

Tämä on ihanin hankintani aikoihin. Soma prinsessatuoli! Löysin tämän kauniin esineen netistä Onnenkeiju-liikkeen sivulta. Liike sijaitsee Kuopiossa, ja kun vanhin poikani oli menossa sinne suunnalle kaverinsa luokse (ja kuin ihmeen kaupalla jopa suostui raahaamaan tuolia junassa äitillensä. huom. lupasin vain viisi euroa hakupalkkaa), sain tuon kauniin sadunomaisen esineen, olen niin onnellinen!





Tämä vanha kaunokainen kuuluu myös suosikkeihini. Vanha hevosaura sai kunniapaikan etupihaltamme. Diana-kukat siinä auran päällä kukkii. Näihin kukkiin tutustuin ensi kerran tänä kesänä, ja ovat aivat ihania. Ensi kesänä haalin näitä kyllä paljon enemmän. Ovat niin kauniita ja herkkiä, eivät ole moksiskaan tuulista ja sateista, uskomattoman helppohoitoisia, suosittelen.








Ja tässä vielä luukku; minusta tuntuu että se on ovi haavemaailmaan...Lopullista paikkaa se kyllä vielä pihaltamme etsii. Kun sain tämän, sydämeni ihan meinasi haljeta onnesta. Luukku oli maannut metsässä jo monta, monta vuotta. Onneksi erään kerran avasin suuni oikeassa paikassa, ja niin minusta tuli tämän ikionnellinen omistaja.




Ja hei, pieni taianomainen asia tapahtuu lauantaina...kesäloma!! Miltähän se maistuu, miltähän se tuoksuu, voiko sen käsin tuntea..? Sitä olen odottanut, täyttääkö se haaveet, mitä lie tuo

tullessaan....(No, ainakin toisen pojan rippijuhlat, mutta niihin palaan sitten kun sen aika on.)

Pajupirtin haaste!

Tässä minun teokseni Pajupirtin haasteeseen...
Nyt voitte vähän ihmetellä, ku ei näy vettä eikä näy merta, mutta annas ku selitän...

Mietin tuossa männä viikkoina, että mitä tekisin...ja kerran taisin Kaisalle ihmetelläkin että vastaus varmaan löytyy ihan nurkan takanta. Ja niinhän se löyty, ihan omalta kasvimaalta.

Ajattelin kesäkurpitsan muotoa, ihan ku vene-niin tukevaa paatin pohjaa saa etsiä, ja niin kauniin kaareva muotokin! Ja porkkana, ihan ku tehty mastoksi, ei tuulet horjuta. Salaatista sain oivan purjeen tuuliin ja tyveniin ja herneenpalot sopi airoiksi. Ruohosipulin kukinnot saa luvan käydä pikku purjehtijoista. Ja niin on laiva valmiina purjehtimaan raparperin lehdellä, ilta-auringon valossa, vaikka maailmaan ääriin, tai vaikka meidän ruokapöytään!!!

Ja aatelkaa, jos ei olisi merta, jos ei olisi vettä, jos ei olisi meidän kaivoa johon lähdevesi pulppuaa, ei olisi tätäkään venettä. (Vaikka itseasiassa minun kesäkurpitsat eikä minun porkkanat ole vielä niin isoja että niitä olisin tähän haasteeseen päässyt keräämään, niin hyvällä alulla ne ainakin on.)

Sisältä bongattua.

Tässä sitä taas ollaan.....!! Eilen iski selkään noidannuoli (muuten toinen kerta elämässäni), ja loppuviikko menee sairaslomalla särkylääkkeitä syöden. Selkä on kaarella kuin jousipyssy ja kipu on aikamoinen...Liekö osasyyllinen lauantain Sulkavan soudut, mutta tulipa taas viikon pakkolepo.
Tänään olen joutessani surffaillut netissä (polvillaan lattialla), ja suruuni tilasin itselleni rullasukset (eli voipi olla että parin viikon päästä olen taas sairaslomalla ku niillä lähden seikkailemaan....) ja varasinpa talveksi uudet hiihtosuksetkin. Eli kallista olla saikulla. Elämä on.

Ja sitten innostuin kuvaamaan sisällä paria uutta aarrettani. Tämän singer-koneen toin viimeksi aarreretkeltäni. Tälläkin voisi vielä ihan oikeasti hurutella, josko vain langan osaisin oikein pujoitella.



Tämä arkku tuli kanssa mukaani samalta retkeltä. Tämä on kirveellä veistetty joskus 1800-luvulla ja arkussa on käytetty puunauloja. Arkku on tosi tukeva ja juuri sopivan kokoinen meidän tuvan lattialle. Liinaksi laitoin vanhan pöytäliinan (äidin kätköistä). Arkusta sain oivan paikan kynttilöiden säilytykseen.

Sitten vielä taulu tuvan seinältä. Täytyy myöntää että kerrankin oli isännällä kehittämisen arvoinen idea. Meillä oli iso kiviaiheinen taulu, joka näytti vähän tylsältä. Isäntä keksi, että haetaan kotipaikalta vanhat ikkunanpokat taululle kehykseksi. Ja sattumalta löydettiin ihan samanväriset kuin keittiön kaapin ovetkin ovat. Ikkunanpokille ei muuta tehty ku vähän pölyjä pyyhittiin ja taulu leikattiin niihin sopivan kokoiseksi. Nyt on vähän ku ikkunan takaa merelle katseltaisiin...

Pihalta pongattua.

Tietääkö kukaan, mikä kapistus tämä on..? Minäpä kerron teille. Tämä on vanha paloposti, ehkäpä 1800-luvulta. Tämä on ollut käytössä Kalvitsan juna-asemalla. Tästä kyllä puuttuu letku ja pohjakin, mutta kukka-astiaksi kelpaa mainiosti. Ajattelin ensin jättää tämän ihan vaan tyhjilleen pihan kaunistukseksi, mutta päädyin sitten istuttamaan tähän riippapelargonioita.

Tietääkö kukaan, mikä tämä esine on? Tämäkin on 1800-luvulta. Olisi kiva kuulla teidän arvailujanne, tai varmaan joku tietääkin. Itse kyllä nyt tiedän, mikä tämä on, mutta kun tämän sain, ei minulla ollut mitään aavistusta tästä. Olen laittanut tämän jo talomme seinään, joten se varmaan helpottaa teitäkin arvailemaan tämän alkuperäistä tarkoitusta...

Vähän aikaa sitten kerroin kivistäni. Laitan tähän muutaman kuvan pihastani, seuraavan kerran sitten lisää. Tässä on kolme riippapihlajaani, ne sitten kasvavat hurjaa vauhtia. Ensi vuonna täytynee leikata niitä ihan reilulla kädellä, nyt jo kasvavat maahan saakka.

Tämän tiilimuurin olen tehnyt kastelukaivon luokse. Tiilet ovat kauniisti ajan patinoimat, ja niitä olen tuonut mökiltäni. Seuraavassa kuvassa on yksi monista kivikasoistani, joita jemmailen ympäri tonttia. Niistä sitten aina tarpeen mukaan etsin sopivaa kiveä. Ja kaikillla kivillä on aina paikka meidän luonamme, mitään ei heitetä pois.
Alimmassa on kuva yhdestä keskeneräisestä projektista, sammalmetsästäni. Olen tehnyt siihen tiilimuurin ja istuttanut muutaman alppiruusun. Tarkoitukseni on kattaa alue sammalilla ja laittaa muutakin rekvisiittaa. Mutta pikkuhiljaa aluetta työstän. On ihanaa istua iltaisin keittiön pöydän ääressä katselemassa sammalmetsääni, suunnitella ja ideoida siihen kaikkea kivaa. Maltan tuskin odottaa, että sen saisin valmiiksi!!!

Onpa todella ihana pitkästä aikaa tehdä tänne postaus. Ja pari viikkoa sitten kävin taas hakemassa rompekuorman...siitä lisää seuraavalla kerralla! Kaikille aurinkoa kesäänne:)

Rauhallista juhannusta!

Oli ihan pakko laittaa teille nähtäväksi minun hormoonikukkani. Tämä Bellis, eli Kaunokainen, on jostain ihme syystä kehittänyt kukkansa ympärille monta pikkukukkaa. Se on hassun näköinen. Samassa kukkaryhmässä on myös toinen samanlainen hormoonibellis. Kukat kasvavat riippapihlajan alla, ja tämän pihlajan alta myyrät söivät angervoni, jotka kyllä ovat siitä huolimatta kasvaneet jo aika lailla. Eli liekö myyrien teoilla jotain tekemistä myös kaunokaisten kasvutapaan. Ainakaan itse en ole aiemmin törmännyt vastaavannäköisiin, vaikka näitä on minulla ollut jo edellisessäkin pihassa.

Ja yläkuvassa on minun pikku pelargoniani päässyt jäkäläalustalle. Olen istuttanut sen astiaan, jonka pelastin kerran eräästä nuotiosta. Kattila oli yritetty polttaa (että jotkut kehtaa!), mutta onneksi se oli kestävää laatua, sain pelastettua sen minun pihalleni.

Haluan toivottaa kaikille ihanille blogiystävilleni suloista suven aikaa. Nautitaan Suomen kesästä, se ei kestä ikinä liian pitkään. Ja hei, ensi viikolla on luvattu jo lämmintäkin. Ja kaikille lomansa aloittaville ihanaa loma-aikaa.

Olen myös saanut herkullistakin herkullisemman tunnustuksen Sekasorron Marilta, kiitos miljoonasti. Tämän värit tuo niin mieleen kesän- kesän herkät kukat, huvipuiston hattaran, vaahtokarkit grillissä...

Tämän vaaleanpunaisen unelman haluaisin tällä kertaa jakaa Pajupirtin Kaisalle ja Sinisen Enkelin Lennulle, olkaa hyvät.