tiistaina, elokuuta 11, 2009

Hääpäivä



Minä ihmettelen kuinka sinä osaat soittaa sieluni soitinta.
Sinä houkutat minussa esiin herkkiä, minulle tuntemattomia säveliä.
Minä koen itseni uutena ja toisenlaisena
kuin olen koskaan itseni tuntenut.


Sinun kiintymykseni suojassa
minä saan rohkeutta antaa koskettaa
haavoittuneitakin kohtiani.
En kavahda pelokkaana pois vaan luotan sinuun.


Minä ihmettelen herkkyyttä suhteessasi minuun
aivan kuin tuntisit minut paremmin kuin itse tunnen itseni.
Sinun läheisyytesi on nuppu josta minä puhkean eloon.



Eilen illalla kun tein postauksen rippijuhlista, sivusin siinä samalla hääpäiväämme. Olin illalla jo liian väsynyt paneutuakseni tähän asiaan tarpeeksi. Asia jäi kuitenkin hautumaan yön yli, ja halusin 17-vuotista taivaltamme käsitellä vähän syvällisemminkin.

Hassua, miten sitä pitää toista aina niin itsestäänselvyytenä. Toinen on aina siinä läsnä, aina saatavilla. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, miten tärkeitä ihmisiä ympärillämme viipyykään. Olen kiitollinen näistä vuosista, jotka olen saanut mieheni ja lasteni kanssa yhdessä viettää. Odotan innolla aikaa, kun kiire pienten lasten kanssa helpottaa ja yhteistä aikaa jää aina vaan enemmän. Miltähän se aika tuntuu, pysähtyykö se, voiko sitä kosketella...


13 kommenttia:

mimmuli kirjoitti...

Tuhannet onnittelut=))

tinttarus kirjoitti...

...suurin niistä on rakkaus....
Siunausta tuleviin yhteisiin vuosiin rakkaan rinnalla<3

Anni kirjoitti...

Onnea hääpäivän johdosta!!!

Marge kirjoitti...

Lämpimät onnittelut!!:))
Niin perhe on niiin tärkeä ja rakas!! Sen huomaa aina heti, kun on itse jossain ja mies ja/tai tyttö ja mies toisaalla, kuinka mahottomasti heitä kaipaa...:)

Mari kirjoitti...

Onnea kovasti :)

Piitis kirjoitti...

Onnittelut!!!

Mukavaa viikonloppua!
^_^Piitis

Olivieno kirjoitti...

Onnea pitkästä taipaleesta! Oletteko olleet 17vuotta naimisissa vai ylipäätään yhdessä? Kaunis on runokin, ja totta se, että sitä alkaa pitämään toista itsestäänselvyytenä. Mahtavat tarjottavat olet saanut aikaan rippijuhliin, harmi tosiaan ettei siitä ole kuvaa! Leppoisaa viikonloppua!

Lennu kirjoitti...

Myöhäiset hääpäivän onnittelut!
17 vuotta on jo aikas pitkä aika yhdessä mennä...vai onko?

No harmi tosiaankin, ettei rippijuhlapöydästä ole kuvaa, se oli varmasti upean näköinen kun menukin on noin hieno.
Niin se on kyllä kummallista miten niistä pojista tuleeekin heti komioita kun päällensä puvut laittavat.
Minunkin vanhimmainen 32 v, oli ostanut puvun keväällä itselleen (ensimmäisen) oli kuulemma pakko kun oli bestmanina kaverilleen, "miniä" siitä kuvaa laitto ja täytyy sanoa että komia kaveri oli. Hän kun aikoinaan halusi mennä ripille kauluspaidassa ja farkuissa - komea oli kyllä silloinkin.

Ihana helmitaulu!!

Nähdään!

MaMMeli kirjoitti...

Myöhästyneet onnitelut<3 Me olemme olleet naimisissa 27v ja olen usein miettinyt, kuinka harvinaista on, että saa olla vieläkin rakastunut! Meillä on kuopus 15v, joten saamme ukkokullan kanssa viettää paljon yhteistä aikaa.Kaikella on aikansa ja hienoa on myös tämä keski-ikä <3 Nauti vielä siitä, kun lapset ovat kotona, kohta ne lentävät pesästä....

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Hei ja kiitos vierailustasi blogissani ja kehuista ja kiinnostuksesta peikkojani kohtaan! ONNITTELUT hääpäivänne johdosta! Meillä on mieheni kanssa huomenna neljäs hääpäivä. Yhdessä olemme olleet kahdeksisen vuotta.

Kysyit, olisiko sinun mahdollista saada mörrimöykky sinne sammalmetsään. Mikäli tahdot oman peikon Chilestä asti, meidän pitää neuvotella tarkemmin, millaisesta olisit kiinnostunut. Mitä materiaaleja tahtoisit siinä käytettävän jne. Mitään kovin isoa ei kannata tehdä postimaksujen takia, eikä mitään sellaista, johon tulee raskas rakenne vartaloon. Kehitellään ideaa, kun tiedät, mitä tahtoisit. Villahan kestää Suomen suvea, mutta ongelmana saattavat olla linnut, jotka käyvät nyppimässä siitä pesämateriaaleja.

Anonyymi kirjoitti...

Hei ystävät, kiitos kivoista viestestänne. Olen ollut jotensakin kiireinen taas...:)Niin, Olivieno, ollaan oltu naimisissa 17 vuotta, yhdessä muutama vuosi pitempään. Mia, palaan peikkoasiaan ensi viikolla.
Nyt täytyy valmistautua henkisesti viikonlopun koitokseen, olen menossa kirkkoveneiden sm-kisoihin Lappajärvelle, perhosia on vatsassa. Aurinkoa kaikille viikonlopuksi.

Lennu kirjoitti...

Tsemppiä soutuun! Marjat ovat kypsyneet, saat niitä jos haluat.

Ainosofia kirjoitti...

Onnittelut hääpäiväsi johdosta <3

Kauniita sanoja olit kirjoitellut.
Asiaa - sanoisin :)

Vietä mukava viikonloppu <3