Jään tauolle

Sisimmässään jokainen on tuuli,

henkäys

Avaa kämmenesi tuuleen,

hyväile tuulta

aamunkoitosta uniesi läpi.

Jos joku kysyy

miksi olet olemassa, tässä,

vastaa tuuli, henkäys, ja kädet

Tuulen jokainen jättää

jälkeensä, henkäyksen

ja joskus illan viiletessä

se osuu joihinkin käsiin.

-Tommy Tabermann-

Elämässä on joskus annettava periksi, luovuttava jostain. Ei sen tarvitse olla lopullista, ehdotonta.
Minun on aika jättää blogimaailma vähäksi aikaa, on se vaan tunnustettava itselleni.
Huijaan vain itseäni, huijaan teitä kaikkia, kun en kerkiä täällä tehdä päivityksiä.Vaikka niin mielelläni käyn blogeissanne, saan niistä aina virtaa päivääni, paljon ajatuksia.

Elämäni kalenteri on nyt niin täynnä, että jos aion pitää näitä lankoja käsissäni, on luovuttava jostain.
Päätös kohdistui blogiin. Tämän voin jättää hetkeksi..tiedän että tämä maailma on täällä aina, tänne voin palata kun on sen aika. Näkemiin vähäksi aikaa, pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.

Sydämellä Keijukainen

40 v

Vanhenet,

ja tulee se syksy

että on sinun vuorosi

huomata kuinka omenat

maistuvat vähän enemmän madolta.

Troija, olit kuvitellut itsestäsi,

voittamaton, ja ikuisesti kaunis,

marmoria, Apollon patsas, sinä

murheryppyotsa, valvepussisilmä.

Vaitelias hevonen odottaa sinussa,

odottaa hetkeään, kuopii, keski-ikä,

valmistautuu synnyttämään keihään

joka hitaasti lävistää sydämesi,

vanhuus, ja varo ettet ole jättänyt

rakkauttasi tuhlaamatta, silloin

se koskee tuskaisasti. Ja että

voisit hymysuin kohdata

Tuonelan lautturin,

sillä  miehellä vasta muisti on,

tee kaikkesi jo nyt, ettei hänellä

olisi raskaita kuormia, hikisiä päiviä.

Saat hyvän kyydin, tyyntä, kirkasta vettä.

-Tommy Tabermann-

Juuri niin, koittihan sekin päivä, jo muutama päivä sitten kyllä, jolloin minä tulin keski-ikäiseksi. Mutta en suinkaan mieleltäni, en ruumiiltani, vain numeroissa. Vai onko se 40 se numero, jolla sitä mitataan.

Veljeni soitti, sanoi "Älä murehdi, kyllä tämänkin päivän jälkeen on elämää".

Niinpä niin,  kyllä se elämä vaan vie eteenpäin, numerot on vain

numeroita, ei niillä loppujen lopuksi ole väliä.

Pääasia, millälailla itse tuntee, miten itse tätä elämää haluaa viedä eteenpäin.

Mutta kyllä, kyllä minä oikeasti pelolla odotan, tuleeko keski-iän kriisiä, alkaako vaihdevuodet

                                             vaiko mitä minulle tapahtuu...
                              Tapahtuuko mitään, jatkaako elämä vaan tätä samaa kulkuaan.

             Vaikka enhän minä oikeasti tule mihinkään ikään, sillä sisälläni asuu ikuisesti se pieni lapsi,

                        joka odottaa milloin aikuisuus oikein alkaa, ja mitä minusta edes isona tulee.
                                      Voi, sen tunteen haluan ikuisesti pysyvän!

Ps. Sain lahjaksi ihanan Tommy Tabermann-runokirjan (runot 1970-2010), olen niin iloinen siitä!
      Samoin sain elämäni ensimmäisen lahjakortin kauneushoitolaan (olikohan pieni vinkki-vinkki),
      mutta todella en ole ikinä käynyt edes kasvohoidossa!!
      Sain myös kahvakuulan, ja kävin jo kahvakuula-jumpassakin, tehokasta! Kannattaa kokeilla!

      Lämpimiä ajatuksia kaikille, auringonsäteitä alkavalle viikolle:)

Elämä on

Tämä on nyt taas ollut niin "jännittävää" aikaa...huokaus. Minun koneeni hajosi, ihan oikeasti,
juuri sillä samalla hetkellä kun sain edellisen postauksen tehtyä!!! Ja siitä on jo pari viikkoa aikaa.
Nyt olen yrittänyt pärjäillä tyttöni kanssa samalla koneella, ja tämä on välillä aika haasteellista.

Ensinnäkin, olen aloittanut opiskelun töiden ohella, ja joudun istumaan paljon koneen äärellä. Outo kone, oudot kuviot, tuntuu että kaikki mättää eikä mikään onnistu. No, elämä on joskus tällaista, huokaus taas...

Jos minusta ennen tuntui siltä, kuin että elämä juoksee pikakelauksena ohi, niin nyt se elämä vasta ravaakin.
Huh sentään, mihin pääni työnsin kun opiskelemaan lähdin. Jostain on pitänyt tinkiä ja pitää varmaan edelleenkin. Urheilua on pitänyt vähentää, pari treenikertaa viikossa istunkin sitten koneella ja yritän uppoutua opiskelun ihmeellliseen maailmaan, aivan kuin Liisa Ihmemaassa tässä seikkailen:)

Vähän aikaa sitten luin jostain blogista hauskan postauksen. Harmi kun en muista enää mikä blogi se oli. Siinä näytettiin vähän erilaista kuvaa kodista. Ei kaikki ole aina niin kaunista ja tiptop.

Niin, ei meillä ainakaan.
Seitsenhenkinen perhe saa aikaan aikamoisen kaaoksen. Yritä siinä sitten pitää yllä jotakin järjestystä!
Siitä olen luopunut jo aikaa sitten.

Hauska yksityiskohta meidän sisustuksessa onkin imuri. Sille on kyllä olemassa ihan oma paikkansa, letkun saisi hienosti upotettua vieläpä talon alle piiloon. Mutta ehei, meillä se
on kuulunut tuohon kulkureitille jo viisi vuotta. Eteisestä kun tullaan olohuoneeseen ja keittiöön, on imuri käyttövalmiina joka päivä. Kyllä sitä käytetäänkin joka päivä, eteiset imuroidaan ainakin päällisin puolin.
Vieraat ovat siihen jo tottuneet,eivätkä enää ihmettele.


                                               Imuri on keskellä lattiaa.
                                               Kuuliaisesti astun sen yli
                                               kymmeniä kertoja päivässä.
                                               Alle puolessa minuutissa sen voisi siirtää,
                                               kulkea vapaammin.
                                               Niin voisi paljon muutakin.
                                               Ja me jatkamme,
                                               minä ja imuri,
                                               säilytämme vaikeuksien
                                               staattisen tasapainon.
                                               Painajaisessa näen miten imuri
                                               loikkaa ylitseni hilpeästi.
                                               Minä makaan lattialla vakavana.
                                                   -Niina Hakalahti-
               

Ja tässä sotkuista kuvaa eteisestä. Kaikki hienot vanhat esineet, lasten kenkiä, turvaistuin,

ja kaiken kruunaa juuri ostettu PORO! Että tällainen näyttävä sisääntuloaula

meidän perheessä on. Ja eteisen toinen reuna on vieläkin

karmeampi, siinä olisi jo kamera särkynyt...

Yritän kyllä tämän sotkun siivota nyt kun minulla on parin päivän vapaat. Jospa laitan

seuraavalla kerralla kuvaa siivotusta eteisestä....

Tässä vielä kuva puunkantokorista. Ei liity päivän aiheeseen oikeastaan mitenkään.

Ostin tämän jo kesällä. Tässä säilytän vanhoja lehtiä, joilla sitten sytyttää uunia.

Tämä on tehty Reilun kaupan-kahvipaketeista, tällä kuosilla ei muuten

enää tätä kyseistä kahvia saa, siihen on vaihtunut pakkaus.

Ihastuin tähän väriin kovin, meillä on juuri tämän väriset keittiönkaapin ovet.

Kaikille oikein ihanaa syksyn jatkoa. Hassua, miten sitä vaan porskuttaa

ja ottaa itselleen uusia haasteita. Onkohan minulla muuten joku ihmeen

kriisikin tässä vielä...kohta 40 v häämöttää-APUA!

Mutta elämä on tällaista, otetaan vastaan kaikki mitä annetaan.

         

Minä täällä hei

Minä täällä hei! Vieläköhän kukaan muistaa minua...kaksi kuukautta on aikaa kulunut kun viimeksi blogiani päivitin...Olen tullut takaisin, kiva tulla, tavata teidät taas:)

Kesä vei minut mukanaan, keinuun istahdin ja lempeä tuuli kuljetti seikkailuihin. Ja minä menin ilolla sen mukaan. Aivan kuin ei koko kesää olisi ollutkaan, niin nopsaan aika kiiti.

Mutta nyt on syksy saapunut, ja yhtä ilolla palaan takaisin. Minä niin pidän syksystä, sen kuulaista ja kirkkaista päivistä, hämäristä illoista kynttilän valossa. Syksyllä minä aivan kuin herään eloon!

Tuntea joku, jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys

välimatkoista tai lausumattomista

ajatuksista huolimatta

-se voi tehdä tästä maailmasta

puutarhan.

-Johan Wolfgang von Goethe-

Katso uskolla ylöspäin,

toivolla eteenpäin,

rakkaudella sivullepäin,

kiitoksella taaksepäin.

Perjantaimietteitä

Minäkin sitten männä viikolla sain niitä tulppaaneja..harmi ku en muistanut heti tuoreeltaan niistä kuvaa ottaa. Mieheni toi lilan kimpun, ja se kyllä sointui nätisti tuohon pöydälle (tai se on oikeastaan pakastimen päällinen).

Laitoin siihen myös Pentikin tabletin, ja siinä päällä on kulho johon en ole vielä löytänyt mitään kivaa laitettavaa. Löysin kaapin kätköstä myös pienen lilan vaasin, Kumela-merkkinen.

Lintuhäkin laatikosta pilkottaa rannekoru. Se on melko vanha, vuosia en kyllä tiedä, mutta tämän omistanut vanha rouva on jo kuollut vuosia sitten, ja äitini sen silloin sai, ja tässä muutama vuosi sitten antoi sen minulle, siinä on pieniä ruusukuvioita.

Kastelukannun sain tällä viikolla yllätysvieraalta, ihana piristys! Tuskin maltan odottaa kesää, että pääsen sen ulos laittamaan. Olen jo miettinyt paikkaa mihin se sopisi. Vaikka nyt se kyllä värien puoleen käy tuohon eteiseenkin, kun siinä on vielä joulunajan mattokin.

Vanhat lampunvarjostimet kaivoin jonkun blogin innoittamana esiin (harmi kun en muista missä blogissa niitä oli käytetty, kävisin kiittämässä ideasta..). Nämä oli jo saaneet roskistuomion, mutta huh, onneksi olin ne vielä säästänyt.

Kunhan tästä pääsen ostoksille, aion ostaa niihin jotain keväistä, kukkasia varmaan.

Varjostimia on muuten viisi kappaletta. Mietin kanssa, että kannattaisiko yrittää maalata niitä valoisammaksi, nämä kun ovat vähän kauhtuneen värisiä.

Kimalteleva kaunis jääkide
koivun oksalla kuiskaa sinulle: Älä välitä...
Kohden aurinkoa katseesi siirrä.
Sen anna kuivata kaikki kyyneleesi pois elämästäsi.
Tänään on uusi päivä.
Niin monien uusien alkujen täydellisen ihana aloituspäivä!
-tuntematon-

Auringon pieniä valopilkkuja toivon kaikille viikonloppuun!

Sairaslomalla

"Aamuisin seison
kylpyhuoneessani
ja katson peiliin.

Vetoavasti.

Ei mitään uutta.
Ei yhtenäkään päivänä.

Tänään tuskastuin
ja painoin pääni nöyrästi alas.

Ja silloin...
löysin kymmenen varvasta.
Kymmenen hurmaavaa varvasta.
Solakkaa varvasta.
Erikoista varvasta.

Ja äkisti käsitin,
että kyllä kannattaa elää
kun on näin hurmaavat varpaat."

-Lassi Sinkkonen-



Nyt on viikko sairaslomaa takana. Viikko keppien kanssa. Pari päivää meni ihan ok, sitten rupesi seinät kaatuu päälle. En ole mikään paikallaanpysyvä ihminen, ja tämä pakollinen seisahdus on ollut ihan tuskaa. Kepit on meinannu sen sata kertaa lentää ikkunasta ulos, mutta sitten on järki kuitenkin voittanut...enää kolme kuukautta, sitten olet taas kehissä, yritän hokea itselleni.

Mietin, mitä tässä oikein puuhastelisin. Nyt olisi aikaa vaikka katsoa kaikki katsomatta jääneet filmit, mutta kun olen niin huono katsomaan telkkaria. Täytyy tunnustaa etten yleensä ikuna katso telkkaria. Ostin kyllä tätä sairaslomaa varten yhden dvd:n, että jos sen saisin katsottua.

Entä kirjat. Nyt voisin uppoutua vain laiskasti ihanan romaanin ja suklaalevyn kanssa, koko päivä aikaa....Mutta ei. Täytyy tunnustaa, etten ikuna lue kirjoja. Suklaalevy kyllä kuulostaa houkuttelevalta, ja kiitettävästi niitä viikossa uppoaakin (ja ihan ilman sairaslomia).

Niin, ajatelkaa, minulla ei ole ollut ikinä aikaa tehdä noita, elämä on ollut niin hektistä jotenkin. Ja nyt kun olisi aikaa, minusta ei ole siihen. En osaa rentoutua. Elämäni on ollut vain työtä, perhettä ja urheilua. Siis ei rentoutumista, ei lepoa. Mutta siitä olen nauttinut, niin hassulle ku tuntuukin.

Ja sitten, ajatelkaa, minä tartun sukkapuikkoihin. (Naurua) Viimeisessä tuskassani tartun sukkapuikkoihin! En ole sukkaa neulonut sitten kouluaikojen...mutta täytyy sanoa, että olen kyllä tyytyväinen ensimmäisiin tuotoksiini. Ei niistä nyt ihan mallikelpoista tullut, muutama silmukkakin meni vinksin vonksin, mutta tyttöni oli niistä onnellinen.
Mitä kummaa muuten tarkoittaa kun ohjeessa lukee että neulo kiertäen...? Se jäi arvoitukseksi, mutta sukat niistä tuli ilman kiertämistäkin.

Ja aloitin samantien toisten sukkien neulomiset. Eli kai tämä on sitten minun tapani työstää tätä sairaslomaa. Ja jos sukkien neulomisella vältyn seinille kiipeämiseltä, tyydyn siihen. Ainakin pahin masennus helpotti.




Kukka joka oli tässä lintuhäkissä, kuoli. En muistanut sitä raasua kastella. Mitähän tänne nyt laittaisi. Kunhan tästä jaloilleni pääsen, lähden kaupungille jotain kivaa etsimään...Eilen taisin jonkun blogista lukea, että masennukseen auttaa shoppailu. Mielestäni siihen auttaa myös urheilu, mutta kun se ei nyt käy, niin eilen kävin vähän h&m:n nettisivuilla...

Ne ovat valmiit!

Nyt on aivan pakko ihan ensimmäiseksi ilmoittaa tällainen ihme asia..olen saanut valmiiksi säärystimet! Säärystimet, joita olen väkertänyt ja väkertänyt kuukausikaupalla, taitaapa tästä olla itse asiassa yli vuosikin mennyt.

Ja kun nämä sain valmiiksi, tajusin että tässä samalla olen työstänyt tätä toista vähän erilaista asiaa, nimittäin kipuani. Siitäkin on jo yli vuosi kun kaikki alkoi. En tiedä tarkalleen mikä sen kaiken lopulta aiheutti - ehkä se on sitten se urheilu, ja se, etten osaa kuunnella kehoni varoitusääniä vaan täysillä on paahdettava eteenpäin. Kunnes sitten on lopulta pysähdyttävä ihan tosissaan.

Joten, ensi viikolla olisi lähdettävä leikkaukseen. Josko se kipu sitten sinne pöydälle jäisi...Vaikka sekin on ihme juttu, että kun sen leikkauspäätöksen lopulta tein, tuntuu ettei minuun nyt sittenkään niin kovin koske....koko ajan olen tarttumassa luuriin ja peruuttamassa aikaa.

Kaikki yöt ja päivät menee vain miettiessä että onko tämä oikea ratkaisu. Toisaalta, olen jo vuoden tätä asiaa edes takas vatvonut, enkä voi olla oikeasti onnellinen tämän jokapäiväisen kivun kanssa.

Tässä toinen jonka olen saanut valmiiksi. Toin tämän lipaston mökiltä, vähän sitä hioin ja maalia pintaan. Mielestäni siitä tuli ihan kivan näköinen, ja laiton sen makuuhuoneeseen. Sitä vaan mietin että olisiko nuo pari pientä hyllyä pitänyt kanssa maalata, mutta jätin kuitenkin maalaamatta.

"Kun mikään ei onnistu, sinä sanot: kaikki järjestyy.

Huomiseksi luvattiin lempeää tuulta.

Ja aamun helisevissä oksissa tuuli jo antaa

aavistaa itsestään.

Kun elämä hymyilee kuin

armonlaakson aurinko, sinä sanot: tätä täytyy juhlia.

Tiesin että hyvin käy.

Enkä minä osaa muuta kuin hymyillä."

Miten tämä aika vierii taas näin nopsaan. Tässä yksi päivä mietin tätä ajan riittämättömyyttä, sitä miten aikaa saisi lisää, edes muutaman tunnin...toivoisiko joulupukilta.

Mielessä jo käväisi josko lopettaisi tämän bloginkin pitämisen. Olen kerinnyt nykyään niin harvoin tänne päivittämään mitään, vaikka mielelläni käyn muissa vieraisilla. Sitten tulin toisiin aatoksiin, tämä on kuitenkin kuin päiväkirja, jonne voi aina tulla kun siltä tuntuu. Tänne voi aina palata.

Kun sininen hämärä laskeutuu maisemaan.

Niin ihan istahdan sitä katsomaan.

Se on vain hetken ja tuntuu kuin tekis retken

ihanaan satujen maailmaan.





Yläkuvassa on muuten löytö. QPointista löysin ihanan kynttilärasian. Siihen mahtuu yllättävän paljon, tällä kertaa laitoin siihen Partyliten kynttilöitä. Nyt polttelen sinisiä ja vaaleita kynttilöitä. Kun joulu rupeaa lähestymään, täytän rasian punaisilla. Ja rasia sopii hyvin yhteen aiemmin ostamieni kynttilälyhtyjen kanssa. Lyhdyt ostin Marjamista ja ne oli alle kolme euroa tarjouksessa. Ehkä kävisivät paremmin keittiön pöydälle kun niissä on lusikan ja veitsen kuvat, mutta ei varmaan ole niin nuukaa...pääasia on se kaunis valo, joka niistä läpi suodattuu.

Ja nyt sitten tekemään meidän iskälle kakkua. Huomenna nimittäin isi saa sänkyyn kakkua!!

Ensilumi

Kun tänä aamuna heräsin, oli ihanan valoisaa. Enkeli oli yöllä antanut meille valkean peitteen.
Jotenkin se toi lohtua tähän sairaslomapäivään. En voinut vastustaa kiusausta, oli lähdettävä ulos tarpomaan lumeen. Oli ihana tunne tuntea jäätävä viima kasvoilla ja jos selkäni ei olisi ollut niin kipeä, olisin juossut, juossut, juossut...
tyydyin sitten vain kävelemään ja ihastelemaan valkeita puita- ja katso, joutsenia!

Ystävyys

En tiennyt kesällä, mitä syksy toisi tullessaan. En tiennyt silloin, että harmaa pilvi tulisi sateineen ja myrskyineen ja veisi ilon pois. Mutta en tiennyt silloin sitäkään, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. En tiennyt silloin, että ei toivoa kannata menettää, on olemassa pahempiakin asioita. En nähnyt, kuinka onnellinen kuitenkin olen!! En ymmärtänyt, kuinka paljon ihania ihmisiä, perhe ja ystävät, on vierelläni.

Niin kiireinen ei saa olla, että unohtaa ystävänsä.

Sanotaan, että tarvitset minuutin löytääksesi ihmisen, joka merkitsee sinulle jotain,

tunnin oppiaksesi arvostamaan häntä, päivän rakastaaksesi häntä,

mutta kokonaisen elämän unohtaaksesi hänet.

Mä herään uuteen päivään, voin hymyillä ja nauraa, on kaikki taasen helpompaa.

Sen tunnen ihan rinnassain, mä elän yhä uudelleen.

En olekkaan nyt kuollut pois, vaikka melkein äsken luulin niin.

Mua auttoi eräs ystävä, niin ihana ja ihmeellinen.

Tää kaikki on hänen ansiotaan, on kaikki taasen hyvin niin.

Voin heittää vaikka kuperkeikkaa, nauraa niin että mahaan sattuu.

Nytten minä vasta elää taidan.

Tarvitsen juuri sinua. Annat täyden hyväksyntäsi.

Täydennät minua osaltasi.

Monenlaista on koettu yhdessä ja paljon on vielä edessä.

Vaikka virheitä voi olla molemmissa, suunta on aina tulevaisuudessa.

Ja siinä on enemmän jaksamista,kun olet taas poissa maisemista.

Kiitos, että saan välittää. Teet samoin, se on tärkeää.

Saanko olla pieni osa elämääsi?

Tukisin, kun kohtaat vaikeutesi. Pysythän lähellä minua.

Helmitaulu ja postia!

Taas on se aika kun lapset lähtee opintielle. Toisaalta se on kyllä helpotuskin. On ihanaa kun palataan taas normaaliin rytmiin. Kyllähän sitä epäsäännöllistä rytmiä kestää sen pienen kesähetken, mutta jotenkin tuntuu, että kaikki asiat joutuu paljon paremmin kun eletään säännöllistä aikataulua.
Ainakin meillä, viiden lapsen kanssa on helpotus kun kaikki tietää missä mennään ja mitä tehdään. Tänä syksynä on jotenkin vähän haikea olo, viimeinenkin lähtee koulutielle, eskariin.

Ja koulun alkuun liittyen on ihan pakko laittaa kuva vanhasta helmitaulusta. Tähän on aika jo jättänyt jälkensä. Ja mihin lie hävinnyt helmetkään..? Vain kahdessa rivissä on täydet kymmenen. Tämä on joskus seissyt kyläkoulun lattialla (huhujen mukaan Haukivuoren kyläkoululla), mutta tästä taulusta on jalka katkennut. Värikin on alkuperäinen, enkä sitä missään tapausessa aio maalata.
Silmälasit on muuten samalta ajalta, niistäkin on yksi sanka matkan varrella tippunut. Puhelin ei ehkä millään liity tuohon helmitauluun, mutta kun en ole keksinyt taululle muutakaan paikkaa. Tai vaihtoehtoisesti, puhelin ei ole vielä löytänyt oikeaa paikkaa...)





Ja sitten postia Pajupirtin Kaisalta. Paketti saapui eilen, kiitos paljon! Minulla ei ole koskaan ollut noin kaunista sydäntä, ja tekstikin on niin puhutteleva. Tyynyliina on ihanan raikas. Olen varma, että näen siinä rauhallisia, sammaleentuoksuisia unia....Kiitos!

Sisältä bongattua.

Tässä sitä taas ollaan.....!! Eilen iski selkään noidannuoli (muuten toinen kerta elämässäni), ja loppuviikko menee sairaslomalla särkylääkkeitä syöden. Selkä on kaarella kuin jousipyssy ja kipu on aikamoinen...Liekö osasyyllinen lauantain Sulkavan soudut, mutta tulipa taas viikon pakkolepo.
Tänään olen joutessani surffaillut netissä (polvillaan lattialla), ja suruuni tilasin itselleni rullasukset (eli voipi olla että parin viikon päästä olen taas sairaslomalla ku niillä lähden seikkailemaan....) ja varasinpa talveksi uudet hiihtosuksetkin. Eli kallista olla saikulla. Elämä on.

Ja sitten innostuin kuvaamaan sisällä paria uutta aarrettani. Tämän singer-koneen toin viimeksi aarreretkeltäni. Tälläkin voisi vielä ihan oikeasti hurutella, josko vain langan osaisin oikein pujoitella.



Tämä arkku tuli kanssa mukaani samalta retkeltä. Tämä on kirveellä veistetty joskus 1800-luvulla ja arkussa on käytetty puunauloja. Arkku on tosi tukeva ja juuri sopivan kokoinen meidän tuvan lattialle. Liinaksi laitoin vanhan pöytäliinan (äidin kätköistä). Arkusta sain oivan paikan kynttilöiden säilytykseen.

Sitten vielä taulu tuvan seinältä. Täytyy myöntää että kerrankin oli isännällä kehittämisen arvoinen idea. Meillä oli iso kiviaiheinen taulu, joka näytti vähän tylsältä. Isäntä keksi, että haetaan kotipaikalta vanhat ikkunanpokat taululle kehykseksi. Ja sattumalta löydettiin ihan samanväriset kuin keittiön kaapin ovetkin ovat. Ikkunanpokille ei muuta tehty ku vähän pölyjä pyyhittiin ja taulu leikattiin niihin sopivan kokoiseksi. Nyt on vähän ku ikkunan takaa merelle katseltaisiin...

Matkatuliaisia

Viikonloppuna olin siis ystäväni luona Etelä-Suomessa. Käytiin tietenkin paikallisessa ostoskeskuksessa, joka näytti ihan taivaalta (ei tietenkään vetänyt vertoja kirppisseikkailulle). Siellä oli vaikka mitä ihanaa! Mutta koska kukkarooni oli tullut Matti kylään, en tietenkään voinut haalia mielin määrin tavaraa. Niinpä päädyin ostamaan Indiskasta ihanan yöpöydän (jota oli muuten mukava raahata siellä hehtaarihallissa). Indiskasta ostin myös ns. "kake-laatikon", josta on ollut juttua enemmänkin joissain blogeissa, siihen palaan sit kun olen saanut porattua sen seinälle. Reissulta lähti mukaani myös lintuhäkki ja ihana sammaleinen ruukku (joka ei myöskään ollut ihan kevyemmästä päästä). Kaikin puolin olin oikein tyytyväinen ostoksiini!

Vielä yksi juttu

Oli vielä pakko tulla kertoo, että kun viime viikolla ostin lintuhäkin, niin jotenkin se näytti niin autiolta kun se roikkui katosta tyhjänä . Sitten tänään muistin että minullahan on siihen asukas! Ei muuta kuin varastoa tonkimaan, ja siellä se nukkui, pieni enkeli, ihan kuin talviunilla olisi. Miten iloiseksi tulin! Pesin enkelistä pölyt pois, ja laitoin sen jatkamaan uniaan uuteen kotiinsa, sisälle lämpöiseen. Jotenkin tuntui, että sekin tuli iloiseksi. Tämä päivä oli totisesti iloisia asioita täynnä!!