torstaina, heinäkuuta 23, 2009

Prinsessatuoli

Tämä on ihanin hankintani aikoihin. Soma prinsessatuoli! Löysin tämän kauniin esineen netistä Onnenkeiju-liikkeen sivulta. Liike sijaitsee Kuopiossa, ja kun vanhin poikani oli menossa sinne suunnalle kaverinsa luokse (ja kuin ihmeen kaupalla jopa suostui raahaamaan tuolia junassa äitillensä. huom. lupasin vain viisi euroa hakupalkkaa), sain tuon kauniin sadunomaisen esineen, olen niin onnellinen!





Tämä vanha kaunokainen kuuluu myös suosikkeihini. Vanha hevosaura sai kunniapaikan etupihaltamme. Diana-kukat siinä auran päällä kukkii. Näihin kukkiin tutustuin ensi kerran tänä kesänä, ja ovat aivat ihania. Ensi kesänä haalin näitä kyllä paljon enemmän. Ovat niin kauniita ja herkkiä, eivät ole moksiskaan tuulista ja sateista, uskomattoman helppohoitoisia, suosittelen.








Ja tässä vielä luukku; minusta tuntuu että se on ovi haavemaailmaan...Lopullista paikkaa se kyllä vielä pihaltamme etsii. Kun sain tämän, sydämeni ihan meinasi haljeta onnesta. Luukku oli maannut metsässä jo monta, monta vuotta. Onneksi erään kerran avasin suuni oikeassa paikassa, ja niin minusta tuli tämän ikionnellinen omistaja.




Ja hei, pieni taianomainen asia tapahtuu lauantaina...kesäloma!! Miltähän se maistuu, miltähän se tuoksuu, voiko sen käsin tuntea..? Sitä olen odottanut, täyttääkö se haaveet, mitä lie tuo

tullessaan....(No, ainakin toisen pojan rippijuhlat, mutta niihin palaan sitten kun sen aika on.)

15 kommenttia:

Lennu kirjoitti...

Heissan!
Tänään pyöräilin kauppaan. Aikas kuuma oli. Kuvat eivät aukea mulle ollenkaan. Missähän vika?

Vekarus kirjoitti...

Voi, mitä ihanuuksia sinulla on pihallasi! Mistä tuoli on valmistettu?

Olivieno kirjoitti...

Ihania löytöjä! Tuonne onnenkeijun sivuille täytyy päästä nuuskimaan seuraavaksi. Ja ajatella, nuo uunin luukut ovat niin kauniit, enpä ole aiemmin osannut niitä katsella pihasisustuselementtinä!

Kyselit niistä Tampereen putiikeista. Tarkoitat varmaankin sisustusputiikkeja? My country home on paljon kehuttu, itse en ihme kyllä ole siellä vielä käynyt. Sitten on Kantriina, ja jos tykkäät kirpparilla piipahtaa, melko lähellä on myös Radiokirppis. Deko on myös kävelymatkan päässä. Kangasalla suosittelisin Villa Harmonieta, harmi vaan että se on maanantait kiinni. Kirkolla on myös Nyssäkkä. Ja sitten Marjamäen pajutila Valkeakoskelle päin ajettaessa. Jos Ideaparkkiin jaksatte lähteä, siellä on kanssa paljon KAIKKEA. Mutta siellä voi helposti mennä puoli päivää. Teiskohan kuuluu Tampereeseen, mutta meiltä ainakin ajaa yli 20 min Putiikki Rannalle ja Sissoon. Sitten lähellä Ylöjärveä on Harmonia, mutta se on vähän syrjässä. No tosin Ylöjärvellä on myös kauppakeskus, ja siellä Rustiia, ihana! Katso osoitteet netistä tai kysy jos joku kiinnosti. Oletko Tampereella aikaisemmin ajellut? Keskustassa voi olla ensikertalaiselle outoja yksisuuntaisia, mutta jos on navigaattori niin hyvin sujuu. Oliko tästä sekavasta selvityksestä mitään apua? Neuvon (sekoitan?) tarvittaessa lisää...

Piitis kirjoitti...

Kauniita asetelmia, valkoinen sora ja ruosteista rautaa hyvä yhdistelmä.
Minulla on mustana tuo samainen tuoli.
Valkoinen näyttää raikkaalta.

Mukavaa lomaa!!!
^_^Piitis

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Onnellista loma-aikaa.Poikasi on ollut uskomattoman ihana noutaessaan tuolin äidilleen.Voin vain kuvitella tilanteen:)
Aura ja valkoinen kannu kukkineen on kaunis yhdistelmä.

SariW kirjoitti...

Aivan ihana prinsessatuoli. Olen katsellut samanlaista messuilla, mutta se oli musta. Tuo valkoinen on upea !
Uuninluukku on hauska! Se on samalla sykähdyttävä ja salaperäinen : )

tinttarus kirjoitti...

IHANA tuoli<3<3<3
Tuohon luukkuun ihastuin vallan tavattomasti. Se on mukavasti auki haavemaailmaan.....ja haaveitahan pitää olla. Kauniita kuvia puutarhastasi. Voisin istahtaa sinne hetkeksi mauttimaan kesäpäivän kauneudesta......
Meilläpäin on tänään satanut vettä suurimman aikaa. No, mutta luonto tykkää hyvää ropsuttelusta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos aurinkoisista viesteistänne!
Ihanaa Olivieno, käyn etsimässä tietoa ja suuntaa jostakin noista liikkeestä! Luulen, että muu porukka ei kovin innostu jos Särkänniemen sijaan raahaan heidät kaikkiin mainitsemiisi putiikkeihin. Kun ehdotin, sain kuusi äänekästä vastalausetta! Mutta onneksi ollaan siellä pari päivää...
Vekarus: tuoli on rautaa, korkeus 43 cm ja se maksoi 34,90.

Marge kirjoitti...

Tuoli on kyllä oikea prinsessatuoli, kaunis!! Ja luukku oli selvästi auki umelmien maahan...;) Ihanat kuvat!!
Ja oikein RENTOUTTAVAA LOMAA!!!!:))))

Anni kirjoitti...

Prinsessatuoli on kaunis!!!
Kaunista on muissakin kuvissasi. Tuo Diana-kukka on minulle uusi tuttavuus, mutta kuulostaa ja näyttää upealle. Siihen täytyy tutustua tarkemmin.
Ihanaa kesälomaa sinulle!!!:)

Mari kirjoitti...

Ihania asetelmia! Tuoli on kuin prinsessalle tehty... Ja nuo uuninluukut, tosi kauniit!

mimmuli kirjoitti...

MITEN IHANA!!! <3 <3 =)) Tuollaisen tuolin kun saisi olisin ikionnellinen.

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Sinulla on kyllä ihana poika, kun suostui raahaamaan tuolin junassa! Löysin blogisi vasta äsken. Katselin ekat kuvat ja nyt alan tutustua vanhempiin kuviin. Blogisi nimestä vielä sen verran, että siksi tulin katselemaan tänne, sillä rakastan sammalta! Ikävöin kovasti Suomen rahkasammalmättäitä. Meillä täällä on sammalta vain talvella, eikä se ehdi kasvaa paksuksi.

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

HERÄTYYYS KEIJUKAINEN!
Onnenkeiju täällä liihottelee tuomaan sinulle onnitteluja haastevoitosta!
Merellisen kesähaasteen palkinnon olet ansainnut kekseliäisyydelläsi .
Laitatko mun sähköpostiin osoitteen viin voin ensi viikolla postittaa sinulle yllätyksen.
Terveisin blogiystäväsi Kaisa

Anonyymi kirjoitti...

Jestas mikä ihana yllätys herätä aamuun! Uusia tuttavuuksia, ihania mietteitä ja vielä onnenkeijukin käynyt. Tämän täytyy olla unta!