
Minäkin sitten männä viikolla sain niitä tulppaaneja..harmi ku en muistanut heti tuoreeltaan niistä kuvaa ottaa. Mieheni toi lilan kimpun, ja se kyllä sointui nätisti tuohon pöydälle (tai se on oikeastaan pakastimen päällinen).
Laitoin siihen myös Pentikin tabletin, ja siinä päällä on kulho johon en ole vielä löytänyt mitään kivaa laitettavaa. Löysin kaapin kätköstä myös pienen lilan vaasin, Kumela-merkkinen.
Lintuhäkin laatikosta pilkottaa rannekoru. Se on melko vanha, vuosia en kyllä tiedä, mutta tämän omistanut vanha rouva on jo kuollut vuosia sitten, ja äitini sen silloin sai, ja tässä muutama vuosi sitten antoi sen minulle, siinä on pieniä ruusukuvioita.
Kastelukannun sain tällä viikolla yllätysvieraalta, ihana piristys! Tuskin maltan odottaa kesää, että pääsen sen ulos laittamaan. Olen jo miettinyt paikkaa mihin se sopisi. Vaikka nyt se kyllä värien puoleen käy tuohon eteiseenkin, kun siinä on vielä joulunajan mattokin.
Vanhat lampunvarjostimet kaivoin jonkun blogin innoittamana esiin (harmi kun en muista missä blogissa niitä oli käytetty, kävisin kiittämässä ideasta..). Nämä oli jo saaneet roskistuomion, mutta huh, onneksi olin ne vielä säästänyt.
Kunhan tästä pääsen ostoksille, aion ostaa niihin jotain keväistä, kukkasia varmaan.
Varjostimia on muuten viisi kappaletta. Mietin kanssa, että kannattaisiko yrittää maalata niitä valoisammaksi, nämä kun ovat vähän kauhtuneen värisiä.
Kimalteleva kaunis jääkide
koivun oksalla kuiskaa sinulle: Älä välitä...
Kohden aurinkoa katseesi siirrä.
Sen anna kuivata kaikki kyyneleesi pois elämästäsi.
Tänään on uusi päivä.
Niin monien uusien alkujen täydellisen ihana aloituspäivä!
-tuntematon-
Auringon pieniä valopilkkuja toivon kaikille viikonloppuun!
9 kommenttia:
Heippa vaan Keijukainen.
Hauskoja mietteitä olet kerännyt kollaasiin.Tulppaanit, ah nuo ihastuttavat mielenvirkistäjät. Kivat varjot! Katsastappas Hahtuvanheijastuksen blogiin, siellä ainakin on tuunausvinkki edellisessä postauksessa.
Kivaa viikonloppua sinulle.
Kaisa
Lilan väriset tulppaanit ovatkin erikoisen näköisiä.
Käypä katsomassa tässä osoitteessa tuunauksia, mulla on tämä kirja ja siinä on kyllä kaikkea ihanaa tekemistä elikkä http://charmerendegjenbruk.blogspot.com. Heti etusivulla näkyy lampunvarjostintuunaus.
Mukavaa viikonloppua!
Ihana lilakollaasi. Minäkin pidän lilasta. Olen kieputtanut värillistä rautalankaa varjostimiin ja niistä tuli ihan kivan näköiset. Valo siivilöityy kauniisti niiden välistä.
Kaunis blogipohja!!!
Mukavaa viikonloppua Sinulle blogiystävä!!
^_^Piitis
Kaunis kollaasi. Ja ihania tavaroita siinä!
Tulppaanit on niin ihania. Kauniita nuo saamasi ja kivan värisiä!
Mukavaa viikonloppua ystäväiseni!
Tulppaanit ovat sitten ihania! Kiva kollaasi :) Leppoisaa lauantai-iltaa!
Kurkkimassa täällä. Lumouduin blogisi nimestä (kerään keijukaisaiheisia kirjoja). Ihania tulppaaneja!
Paranemisia teillepäin!
Hieno kollaasi, ihania juttuja siinä! Pitää tutkia kans tuota lampunvarjostin tuunausta, olohuoneen tummat varjostimet pitäisi saada vaaleammiksi.
Ensimäistä kertaa vierailulla. Täällähän oli arvonta ja mielenkiintoinen blogi - oli pakko jäädä lukijaksi!
Kiva kollaasi, violetti on kaunis väri.
Kauniita runoja ja ajatelmia blogissasi.
Mukavaa viikkoa sinulle!
Lähetä kommentti