Eilen sitten tartuin tuumasta toimeen ja singer livautettiin piilokoloonsa pöytälevyn alle.
Liinaa mietin pitkään, mutta kun minulla ei niitä nyt kovin montaa ole, niin päädyin tähän kirjavaan. En tiedä onko vähän liian kirjava, mutta kun siinä sointui niin kauniisti pöydän ja uunin tiilien värit. Mitäs mieltä olette?
Toiselta pöydältä siirsin vanhat silitysraudat, jotka nyt saivatkin paremman paikan. Takana näkyy ikivanha silityslauta, jonkun papan itsetekemä. En ole vieläkään päättänyt mitä tekisin laudalle, maalatako vai päällystääkö vai antaako olla. Jalat siitä olen kyllä maalannut valkoiseksi.
Sitten laitoin pöydälle vielä tallaisen sitä sun tätä -tarvikelaatikon. Siinä on Suomen kuvalehti vuodelta 1949, Kotiapulaisen kirja vuodelta 1939, vanhat sakset ja veitsi sekä puuvillalankaa, joka on kuulemma itse tehtyä ihan siemenenkylvöstä alkaen.
Sitten vielä kuva uudesta innostuksestani. Toiset sukat valmistui jo pari päivää sitten, nämä tulee toiselle tytölleni. Pari virhettä onnistuin näihin taas saamaan, mm. se kiertäen neulominen ei edelleenkään onnistunut, mutta kuka sitä nyt huomaa...Tänään meinaan laittaa uudet alulle, kun yhtäkkiä kaikki haluaakin uudet sukat. Eli ei ne niin huonoja tekeleitä sit varmaan ole ku meidän nuorisolle kelpaa.
Hiphei hurraa eli ihana tunne tänä päivänä. (Ajatelkaa, minä istun koko kannikallani...!)
Ja samaa onnistumisen tunnetta toivon teille kaikille muillekin tälle päivälle, tälle viikolle:)

10 kommenttia:
Tervehdys :)
kauniita ovat vanhat esineesi.
Tuo sinun lankasihan on sitten mielettömän arvokasta.
Heti alkoi ajatukset juoksemaan siementen istuttamiseen...
Minua aina lämmittää ajatus villasukista. Pidänpä niitä yleensä aina kotosalla ollessa.
Itse en osaa (=laiska) tehdä sellaisia hienouksia :)
Wau, nyt on blogipohjasi tosi nätti. Ihan sun näköinen.
Kauniisti on wanhat tavarat löytäneet tiensä singerin pöydälle. Välillä on mukava laittaa jotain piiloon ja ottaa taas esille sitten joskus.
Sukkakutomoko sulla siellä on, hih.
Mikä ihme noissa wanhoissa viehättää niin kovin, niitä katselisi vaikka kuinka kauan pienintä yksityiskohtaa myöten.
Leppoisia "lomapäiviä" ystäväin!
Voi miten kaunis liina <3 Ja muutenkin kauniita wanhoja esineitä, singeriä myöten! Minäkin aloitin sukkaa kutomaan mutta se jäi Äidille kudottavaksi :P Laiska minä!
Kauniit sukat olet taas neulonut!
Ja kauniita esineitä on kuvissasi!
Mukavaa alkanutta viikkoa ja helmikuuta!
Hei kaikille. Olen kovasti yrittänyt liittyä lukijoiksenne, mutta jostain syystä se ei onnistu. Kuva ei suostu mitenkään päivittymään. Eli täällä päässä jossain asetuksissa varmaan mättää ja kovasti. Jos jollakulla on ollut samantapaista ongelmaa ja on sen saanut selvitettyä, olisin todella kiitollinen vihjeistä.
Heissan!
Upita wanhoja tavaroita kauniissa asetelmissa!! Ja liina sopii hyvin paikkaansa! Villasukat ovat ihanat, tottakai ne kelpaavat:) Ja nyt niitä on tarvittukin, mutta onneksi ilmat alkavat olla vähän lempeämpiä:)
Kiva kuulla, että voit paremmin!!
Hyvää loppuviikkoa!:)
No nyt sainkin liitettyä itseni teidän lukijoiksenne, ihanaa! Ja arvatkaapa taikasana-mieheni kone. Eli haluan UUDEN KONEEN!!!!!!
Onneksi olkoon, se onnistui. Elikkä vika oli siinä sun koneessa, eikö vain? Tervetuloa lukijakseni ystäväni. Hirveätä vääntöä se olikin, hih.
Heippu!
Kiitokset mukavasta kommentistasi blogissani :)) Minullakin on tuollainen singer, mummoni peruja ;) Kirjailtu liina näyttää varsin pirteältä, ja tarvikelaatikossa ihania nostalgisia juttuja...
Mukavaa loppuviikoa toivottelen
Heippa!
Kiitos taas vierailustasi ♥
Kyselit siitä kiertäen neulomisesta.
Niiden pinkkiraidallisten sukkien resorissa olen neulonut oikean silmukan kiertäen. Tulee vähän tanakampaa siitä resorista.
Kiertäen neulomisella tarkoitetaan sitä, että puikolla oleva oikea silmukka neulotaan ihan tavallisesti oiken muuten, mutta neulotaan silmukan TAKAreuna. Eli siis neulotaan puikon takaa, eikä etupuolelta, kuten normaalisti.
Ensin tuntuu vähän työläältä, mutta nopeasti siihen tottuu ja sujuu samalla nopeudella kuin kiertämättä neulominenkin.
Myös nurjan silmukan voi neuloa kiertäen, mutta se on taas toinen juttu :D
Arvaa kauanko yritin muotoilla tätä selitystä ymmärrettävään muotoon :D :D
Kerro,ellei asia tästä selvinnyt, voin laittaa blogiini kuvallisen selvityksen! Yksi kuva kertoo enemmän.... jne
terkuin Marja
Lähetä kommentti