Pojan synttärit

"Tahdot olla sinä, et minä, et hän.
Tahdot olla sinä iloinesi, itkuinesi,
toiveinesi, pelkoinesi.
Ja antaa elämän kuljettaa kaarnavenettäsi
kauas ja taas takaisin....
...Ja minä tahdon kasvattaa sinua rajoituksilla
ja hellillä hyväilyillä yhä enemmän sinuksi."

Perjantaina meillä juhlittiin taas. Tällä kertaa sankarina oli nuorin poikamme. Kuusi vuotta tuli meidän ikiliikkujalle ikää. Juhlien teemaksi olimme sankarin toiveen mukaisesti valinneet Power Rangerin. Talomme valtasi kuusi vilkasta taisteluntahtoista nuorta miestä...APUA!!!

Miten ihmeessä noissa viikareissa riittää virtaa? Poika pitää meidät kyllä koko ajan liikkeellä ja valppaana, on hän vaan sellainen eläväinen. Mutta sitten kun hän kiipeää yllättäen syliin, ja halaa, ja sanoo että äiti sinä olet ihana, on kuin koko maailma pysähtyisi ja olisi vain tämä hetki tässä ja nyt. Siitä saa taas lisää virtaa jaksaa pienen duracell-pupun kanssa.

Vaaleanpunaista unelmaa

"Toivoisin olevani enkeli, joka kulkee edelläsi tietä tasoittamassa.
Joka kulkee rinnallasi apua antamassa.
Joka kulkee takanasi jälkiä peittämässä.
Joka kulkee ylläsi sinua varjelemassa.
Toivoisin olevani enkeli, joka hoitaa kun olet haavoitettu.
Joka ymmärtää kun olet masentunut.
Joka suojelee kun myrsky yllättää."
-Marleena Ansio-

Vaaleanpunainen on Jade -tyttömme lempiväri. Jaden huoneessa on seinätkin vaaleanpunaiset ja vadelmanpunaiset. Hänen vaatteensa ovat pääasiassa vaaleanpunasävyiset. Olkoonkin, että nykyään on mukaan mahtunut myös ruskeaa ja mustaa, löytyypä jokunen sininenkin vaate.

Tänään on Jaden syntymäpäivä, 11 vuotta tuli ikää. Perjantaina juhlittiin syntymäpäiviä tyttöjen kesken, ja pöydässä oli tietenkin vaaleanpunaista tarjottavaa. Tehtiin jäätelökääretorttu, jossa oli vaaleanpunaista mansikkajäätelöä.

Jade on muutenkin lapsistamme sellainen haaveilija, omissa mietteissään viihtyvä. Odotan mielenkiinnolla, milloin tyttö ilmoittaa, että nyt nämä vaaleanpunaiset unelmat loppuvat. Tuntuu, että nykyään liian nopeasti pienistä tytöistä kasvaa naisia, lasten leikit loppuu liian aikaisin. Ole vaan äidin pieni tyttö vielä kauan!

"Maailma on täynnä teitä,

rotkoja ja penkereitä.

Pelonsekaisia öitä,

enkelit saa tehdä töitä,

puurtaa päiviä ja iltoja,

pyysin niiltä sulle siltoja,

siipiä ja suojelusta,

koska äiti välittää susta."

Hääpäivä

Minä ihmettelen kuinka sinä osaat soittaa sieluni soitinta.

Sinä houkutat minussa esiin herkkiä, minulle tuntemattomia säveliä.

Minä koen itseni uutena ja toisenlaisena

kuin olen koskaan itseni tuntenut.

Sinun kiintymykseni suojassa

minä saan rohkeutta antaa koskettaa

haavoittuneitakin kohtiani.

En kavahda pelokkaana pois vaan luotan sinuun.

Minä ihmettelen herkkyyttä suhteessasi minuun

aivan kuin tuntisit minut paremmin kuin itse tunnen itseni.

Sinun läheisyytesi on nuppu josta minä puhkean eloon.

Eilen illalla kun tein postauksen rippijuhlista, sivusin siinä samalla hääpäiväämme. Olin illalla jo liian väsynyt paneutuakseni tähän asiaan tarpeeksi. Asia jäi kuitenkin hautumaan yön yli, ja halusin 17-vuotista taivaltamme käsitellä vähän syvällisemminkin.

Hassua, miten sitä pitää toista aina niin itsestäänselvyytenä. Toinen on aina siinä läsnä, aina saatavilla. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, miten tärkeitä ihmisiä ympärillämme viipyykään. Olen kiitollinen näistä vuosista, jotka olen saanut mieheni ja lasteni kanssa yhdessä viettää. Odotan innolla aikaa, kun kiire pienten lasten kanssa helpottaa ja yhteistä aikaa jää aina vaan enemmän. Miltähän se aika tuntuu, pysähtyykö se, voiko sitä kosketella...