Tänään kiipesin puuhun! Olen saanut vanhat tikapuut äidiltä mökiltä ja ikkunan toin kerran mieheni kotipaikalta. Tänään sitten sain idean!!!! Istutin mäntyjen väliin köynnöshortensian, toivottavasti siinä menestyy. Ja tikapuut nojasi siinä yhteen mäntyyn... Hmmmm, vähän aikaa tuumailin, että jotain tästä nyt puuttuu....Ja silloin muistin, että mullahan on se ihana vihreä ikkuna, eikun puuhun roikkumaan. Sidoin sen piikkilangalla kahteen mäntyyn, ja lanka saa siinä sitten myös mukavasti ruosteen väriä aikanaan. Ihme muuten, että tikkaat kesti!
Seuraavaksi kävin käsiksi seuraavaan ikkunaan. Tähän olin jo aiemmin kiinnittänyt verkkoa. Pari naulaa sitten talon seinään ja ikkuna roikkumaan. Tähän keräilen aikaa myöten kaikenlaisia ruosteisia työkaluja. Nyt siihen jo pääsi keritsimet ja sirppi, äidiltä saatuja. Sekä vanha hara, sen olen löytänyt kirppikseltä eurolla.
Ja kun oikein innostun, en malta sitten lopettaa ollenkaan. Tämän rappusidean olen napannut Lennulta. Rakennusajalta oli sattunut jäämään isot, isot rappuset. Mies oli uhannut tehdä ne polttopuuksi, onneksi ei ollut vielä ehtinyt. Pojat sahasi minulle rappuset palasiksi ja nyt niitä löytyy vähän sieltä ja täältä tontilta. Nämä pääsi etupihalle käpykatteen päälle. Kukat vielä puuttuu, niin saadaan tähän vähän väriä. Taka-alalla muuten kasvaa kovaa vauhtia tulppaanit ja laukat.
Ja loppuun vielä sokerina pohjalla. Tytöt teki minulle ihanan äitienpäiväkakun!!!! Tai minä tein pohjan, ja tytöt sitten muut. Teen muuten aina pohjat gluteenittomista jauhoista, kakusta tulee takuuvarmasti kuohkea eikä ole vielä kertaakaan lässähtänyt. Pinta on kuin veitsellä siloiteltu.
Kaikille ihanille äideille hyvää äitienpäivää!!!
13 kommenttia:
Aurinkoista äitienpäiväiltaa Sammallmetsänkeijulle ja kivoja pihaideoita on taas sinulla.
Makoisa kakkukin ja taidolla koristeltu. Namia.
Leppoisaa viikkoa toivottelee Kaisa
Hei Kaisa, ihanaa alkavaa viikkoa sinullekin! Meillä kyllä alkoi tämä viikko sateen merkeissä. Pitäisi kai aloittaa sitten ikkunanpesu, mutta kun se ei kuulu lempipuuhiini...
Vekarus, jos käyt...en pääse jostain syystä kommentoimaan bogiasi, vaikka kovasti mieli tekisi. Olen törmännyt samaan juttuun kaikissa blogeissa, jotka käyttävät samaa kommenttipohjaa kuin sinä. APUA!!!kuka osaisi auttaa???
Hei taas. Vekarus..nyt sitten pääsinkin luoksesi, yritin mieheni koneella ja se onnistui helposti. Eli vika on minun koneessani, selvitetään mikä siinä mättää. Ihana saada sinusta uusi blogiystävä.
Kiitos keijukainen, samoin!
Sinäpä olet ollut ahkerana. Minä hiivin eilisiltana yksinäni ulos ja sain istutettua lauantaina hankitut orvokit ja poistettua talvisuojaukset puiden ympäriltä (noloa, mutta totta, on pitänyt kiirettä muualla). Josko kohta saataisiin puutarhakalusteetkin esille...
Kivoja juttuja olet tehnyt! Minäkin viime kesänä mietin että laittaisin ikkunanpokan roikkumaan puun oksasta mutta päätin että voi olla parein ettei laita kun tenavat pelaavat jalkapalloa pihalla ;) Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!
Ihania ideoita sinulla! Nuo ruosteiset vehkeet on tosi upeita verkkoikkunassa! Ja hyvä uusiokäyttö portaille!
Huomenta ystäväiseni!
Kiitos eilisistä aamukahveista ja kakusta, se oli todella hyvää.
Sinun pihassasi on valtavasti ihania ideoita, kivaa että voidaan käydä kylässä toisillamme ja inspiroitua näkemästämme.
Odotan jo malttamattomana milloin autosi hurahtaa pihaan ja lähdemme räsymattoilemaan...hih! Lähden tekemään eväitä meille ja keittämään kahvia.
Heips, kiva kun olit käynyt visiitillä=) Ihania ikkunan pokia...olen myös hulluna ikkunoihin ja varsinkin tuollaisiin vanhoihin=)En minä minnekään blogilandiasta aio kadota ja jos aion niin taatusti kutsun ainakin jokaisen joka on käynyt visiitillä ja kommentoinut=) Iloista touhrikasta päivää sinne=)
t. Mimmuli
Mukavaa keskiviikkoa keijukaiselle :)
Voi kuinka sinun sanasi lämmittivät sydäntäni <3
Kiitos
Heips ystäväiseni.
Aurinkoista sunnuntaita!
Kiitos muuten viimeisestä - elikkäs mattoreissusta, oli kyllä hauskaa.
Blogissani olisi sinulle merkki!
Nyt lähden pihalle "tonkimaan" ja "kääntämään"!
Nähdään!
Hei kaikki ihanat blogiystävät! On niin surullinen olo, kun en ole yli viikkoon päässyt teitä tänne katsomaan. Koneeni on rikki, eikä ole mitään tietoa milloinka korjaantuu..nytkin sain lainattua mieheni konetta. Olisi niin paljon kerrottavaa ja postattavaa, mutta kunhan kone taas ehjääntyy...Ja yritän jossain vaiheessa käydä vieraisilla, olette ajatuksissani!
Pikaista koneen korjaantumista<3
:) Tervetuloa puihinripustelukerhoon!! Meillä metsiköstä löytyy roikkumasta puista ja puiden välistä ikkunoita, myrskylyhtyjä, savikelloja, kransseja, sarvia.......
JA hymyilytti nuo raputkin, kun äitienpäivänä raahasin samanmoiset rappuvanhuksemme kaivon kannen päälle ja siellä nyt saviruukut odottelevat yrttejä sisällensä.
NAM, mikä kakku!! Sainhan ottaa siitä palasen ja nautiskella aamupäiväkahvini kera:)
PAljon iloa ja ideoita sinnepäin! Kesä on ihan pian ilonamme!!
Lähetä kommentti